SM siis tarkoittaa Suomen Mestaruutta, vaikka kovissa tuulissa käyty kilpailu olikin rankka kokemus. Legendaarinen Tarantella ja puoli vuosisataa kisannut Tom Finell jäivät toiseksi ja kolmanneksi äärimmäisen tiukan kamppailun jälkeen. Viimeisen ratalähdön voitti Lentävä Kani 3:lla sekunnilla, 3. jäi kokonaista 8 sekuntia…
Jussi Heikosen raportti “Toinen kerta toden sanoo: Expressillä Offshore Weekillä” alla
Valmistautuminen
Viime vuonna Hangossa vannoin, etten ikinä enää osallistu yhteenkään avomerikilpailuun, en omalla enkä kenenkään muun veneellä. Uuden kauden alkaessa Offshore Weekille osallistumisesta ei kuitenkaan enää ollut epäilystäkään, eihän keli aina voi olla yhtä kurja!
Sunnuntaina viikkoa ennen regattaa hymy oli herkässä, kun säätiedotus lupasi koko kilpailun ajaksi korkeapainetta ja hellettä. Kun ajan kuluessa totuus (sadetta ja kovaa tuulta) sitten alkoi paljastua, pakokauhu pääsi voitolle eikä uni ollut tulla iltaisin erilaisia haaksirikkovariaatioita murehtiessa. Minä yksinkertaisesti inhoan purjehtimista yöllä, kovassa tuulessa tai kun ranta ei näy! Tässä vaiheessa tajusin lopullisesti, että avomerikilpapurjehdus ei ole minun lajini. Kirosin typeryyttäni ja jo maksettua 160 euron ilmoittautumismaksua, jonka olisi voinut käyttää esimerkiksi polkupyörän osien hankintaan. Nyt oli kuitenkin myöhäistä pillittää.
Veneen varustaminen tämän vuoden koitokseen oli joka tapauksessa helpompaa kuin viimeksi, koska suurin osa tarvittavista lisä- ja turvallisuusvarusteista oli hankittu jo viime vuonna tai ainakin oli tiedossa mistä tarvittavan kapineen voi lainata. 15 m/s sekunnissa avomeriaallokossa on kuitenkin eri juttu kuin keskituuli Kruunuvuoren selällä, joten Lurifaxista haettiin varaosaksi spinnupuomi, joka oli osoittautunut Hangossa kulutustarvaraksi. Lisäksi varvaslistoihin kiinnitettiin köysilenkkejä helpottamaan laidalla pysymistä kovassa kelissä.
Viralliset kauhukahvat
Vikasietoisuutta tavoiteltiin kahdennetuilla järjestelmillä: mukana oli kaksi GPS:ää ja kiinteän VHF:n lisäksi käsipeli.
Sivuepisodina mainittakoon, että myös miehistön painoraja aiheutti stressiä. Sateinen alkukesä oli sekä rajoittanut työmatkapyöräilyäni että lisännyt syömistä, minkä seurauksena vaa’alla käyminen kolme viikkoa ennen h-hetkeä oli shokki. Painorajassa oli 10 kg pelivaraa, mutta vaaoista ei tiedä ja kyllä ne kevyet katuvaatteetkin jotain painavat. No, porkkanoiden popsiminen (sopivaa ruokaa kanille) ja 50-60 km pyörällä päivittäin pudotti painoa viisi kiloa. Kaupan päälle kunto kohosi, mistä oli myös hyötyä raskaassa regatassa.
Vene, vauhti ja miehistö
Vene oli täysin 1-tyyppitrimmissä, jos ei oteta huomioon autolastillista turvallisuuskamaa sekä moottoria. Mitään IMS-optimointia ei ole suoritettu, ja käytössä oli kolme purjetta: iso ilman reivejä, fokka ja spinnu (ORC 3 –määräysten mukaisesti kyydissä oli lisäksi trysail ja kovan tuulen fokka).
Expressiä voi purjehtia 15 m/s tuulessa täydellä isolla ja fokalla (ainakin kryssillä …) kunhan purjeissa riittävästi kiertymää ja isopurje on täysin latistettu mastoa taivuttamalla. Sopivasti trimmaamalla ison takaliikki pysyy kauniisti vedossa ja toppi on kaarella luuvarttiin tukien venettä. Kovemmassa tuulessa reivaaminen ja pikkufokka ovat todennäköisesti parempi vaihtoehto.
Pidän menestyksemme tärkeimpänä osatekijänä erinomaista venevauhtia. Uskon, että purjehdimme lähempänä veneen maksimaalista suorituskykyä kuin muut. Syy ei ole se, että olisimme taitavampia purjehtijoita vaan se, että ruotsalaiset ovat 25 vuoden yksityyppikilpailemisen aikana kehittäneet optimaalisen mastotrimmin, purjeet ja ajotekniikan, jotka on yksityiskohtaisesti dokumentoitu trimmiohjeisiin. Kuuden vuoden yksityyppikilpaileminen Suomessa on opettanut meille kuinka venettä ajetaan ja kuinka vauhti pidetään koko ajan maksimissa.
Tiukat ratakilpailut kehittävät myös manööverejä, ja pienellä yksinkertaisella veneellä ne sujuvat muutenkin nopeasti. Olemme myös kiinnittäneet erityistä huomiota merkinkiertoihin.
Entisenä 505-purjehtijana olen heloittanut veneen siten, että kaikki säädöt ovat laidalla istuvan miehistön ulottuvilla. Fokkaskuutit on vedetty ristiin, joten säätäminen onnistuu luuvartin vinssillä. Purjehdusten aikana trimmasimme venettä jatkuvasti muuttuvien tuuliolosuhteiden ja aallokon mukaisesti. Kevyemmässä kelissä miehistö siirtyi jatkuvasti, jotta veneen kallistus pysyi sopivana.
Toinen ratkaiseva tekijä oli huippuluokan miehistö, joka ei tehnyt virheitä, ja ennakoi jatkuvasti muiden veneiden liikkeitä sekä shiftejä. Varsinkin pitkässä kisassa myös kestävyys oli koetuksella, Expressissä kun ei laidalta voi poistua. Vaikka kukaan ei nukkunut yhtään, horrokseen ei vaivuttu vaan joka sekunnista taisteltiin alusta loppuun.
Kalle ja Mika odottavat odottavat tyyninä tulevaa höykytystä
Kipparin elvyttäessä itseään Juha ajeli alamäet
Purjehdukset
Tunnelma torstaiaamuna oli pohjalukemissa, kun vettä satoi kaatamalla ja tuuli oli navakkaa. Harvoin olen kastunut läpimäräksi jo rannassa ennen veneeseen astumista.
Sataa ja tuulee, kipparin pipo kovantuulen trimmissä
Kaksi ekaa ratakisaa ajelimme vähän koomassa, pitkä kisa vaani ajatuksissa taustalla. Startit olivat löysänpuoleisia, mutta purjehdus sujui muuten hyvin. Tarantella oli kuitenkin parempi ja voitti molemmat lähdöt, meidän saaliimme oli kaksi kakkosta.
Avomeripurjehduksen startti tuli niin nopeasti, että emme ehtineet syödä mitään tai muutenkaan tehdä huoltotoimenpiteitä itsellemme tai veneelle. Starttasin jälleen kerran kuin vanha akka, mutta ajoimme kuitenkin vapaissa tuulissa ottaen shiftit oikein. Niinpä tulimme ylämerkille erinomaisissa asemissa, paremmin kuin ratalähdöissä. Sitten vain spinnu ylös ja keula kohti kasuunia ja Kuradimunan prikkaa Tallinnan edustalla. Lenssillä oli aikaa syödä Jannen loihtimaa kylmää makaronilaatikkoa juhlakastikkeen kera sekä viritellä keulaluukku avomerimoodiin (ihan yhtä paljon se tuntui vuotavan joka tapauksessa).
Janne “The Soppamies”, hymy ei hyydy tiukoissakaan tilanteissa.
Lenssivauhti tuntui olevan kohdallaan ja Kuradimunan kohdalla käänsimme kaksi tuntia kasuunin ohituksen jälkeen. Tarantella oli tosin jo mennyt menojaan, mutta muut olivat aika lähellä edellämme. Tässä vaiheessa yö oli jo melkoisen pimeä ja muista veneistä näkyivät vain kulkuvalot, mikä haittasi tilanteen seuraamista. Onnekasta oli se, että pimein aika vietettiin kryssillä, spinnuajo reippaassa tuulessa ja isossa aallokossa pimeässä ei ole hauskaa eikä turvallista. Taktisesti legi oli helppo, paapuurin halssi oli selkeästi pidempi. Yhtä rahtilaivaa jouduimme väistämään säkkipimeässä.
Kasuunille saavuttaessa vähän ihmetytti, että muita ei juuri näkynyt. Edellä suhteellisen lähellä olivat FiftyFun ja Crescendo ja takana Peto Jr. Myöhemmin selvisi, että Minnamari oli kokenut dejavu-ilmiön ja Dolce Vita oli menettänyt mastonsa.
Kuradimunalle ajeltiin samaan tahtiin Tompan kanssa ja kryssille käännyttiin kauniisti, mutta sitten alkoi tuulla kunnolla. Tomppa otti kaksi reiviä, me siirsimme fokan skuuttipisteitä taaksepäin ja ulommas sekä puristimme kauhukahvoja. Kryssi tuntui kestävän ikuisuuden. Kassun jälkeen pysyttelimme tietoisesti oikeassa laidassa, mikä olikin hyvä valinta. Loppukryssillä pääsimme parhaimmillaan noin kahden veneenmitan päähän Tompasta, mikä nosti toiveita kohtuullisesta lopputuloksesta. Maalisuoralla saimme vielä extra liftin, joka nosti meidät yli laylinen, vaikka olimme kääntyneet, kun kulma maaliin oli 70 astetta GPS:n mukaan. Maalilinja tosin oli hieman eri paikassa kuin lähtiessä.
Helpotus maaliintulon jälkeen oli suuri, ja mieliala koheni entisestään kun selvisi että olimme voittaneet selvällä erolla Tarantellaan. Lauantaiksi oli lisäksi luvassa kevyempää keliä, hurraa!
Iltaohjelmaan kuului Sailor’s Nightin lisäksi veneen tyhjentäminen vedestä, jota oli joka paikassa keulasta perään ja takaisin. Patjat pääsivät saunaan paistumaan (vain kastuakseen seuraavana päivä uudestaan).
Tuuli olikin (vähän) kevyempi, mutta vastaavasti sade oli sitäkin rankempaa. Olin nerokkaasti jättänyt saappaat rantaan (ylimääräistä painoa!), mutta valmistin mustasta jätesäkistä teipin avustuksella erinomaiset GoreTex-sukat, jotka pitivät varpaat kuivina (sadevedestä) ainakin vähän aikaa.
Kippari ylpeänä esittelee…
…”Viralliset” Koresukat
Ensiksi oli ohjelmassa yksi ratastartti. Tulimme ylämerkille hyvissä asemissa ja jiippasimme ajoissa muiden jatkaessa aivan liian pitkään oikealle vinolla radalla. Homma ratkesi lopullisesti alamerkin jälkeen, kun Tarantellan genuafalli petti. Viimeisen kierroksen ajoimme varmistellen, ja tuloksena oli selkeä voitto.
Onneksi kovaan tuuleen oli jo totuttu aikaisemmissa kisoissa ja manoveerit sujuivat erinomaisesti
Saaristokisa käytiin tutuilla vesillä Helsingin ja Espoo edustalla. Aurinko tuli esiin ja tuuli keveni, mutta jäljelle jäänyt aallokko hankaloitti vauhdinpitoa. Tarantella katosi jälleen horisonttiin, mutta muut pysyivät suunnilleen aisoissa. Edellä menevät häiritsivät meitä jonkin verran, ja fokkafallin hienosäätösysteemi paukahti kryssille lähdettäessä. Ongelma oli kuitenkin helppo kiertää, emmekä menettäneet aikaa. Pidimme Tarantellan voittoa todennäköisenä kunnes tulimme maaliin vievälle slöörille. GPS:n perusteella pystyimme arvioimaan eromme maalissa, ja totesimme olevamme pelissä mukana. Voittohan siitä tulikin, ja nyt olimme erinomaisissa asemissa kaksi pistettä Tarantellan edellä ennen kolmea viimeistä ratakilpailua.
Möhlimiseen ei kuitenkaan ollut varaa. Onneksi olen viime aikoina onnistunut jalostamaan hermoni kastemadon tasolle, mikä helpottaa johtoasemassa purjehtimista, sallii kilpailutilanteen unohtamisen rannassa ja takaa hyvän yöunen ennen ratkaisevia koitoksia.
Sunnuntaina oli ilo lähteä purjehtimaan, ei satanut ja tuulta oli noin 3-4 m/s. Ensimmäinen lähtö tuntui menevän hyvin, mutta todellisuudessa sijoituimme vasta kolmansiksi Tarantellan ja Esterin jälkeen. Jos olisin tiennyt tämän vesillä, olisin todennäköisesti ollut erittäin hermostunut.
Tietämättömyys takasi mielenrauhan ja perusteettoman itseluottamuksen. Kakkosluokan startatessa huomasimme lähtölinjan olevan erittäin vino ja poijunpään selvästi edullisempi. Lähdimme saman tien ajelemaan linjaa pitkin kohti poijua. Tilanne vaikutti erittäin lupaavalta, lukuun ottamatta sitä että Tarantella tuli perässämme ja poiju lähestyi aivan liian nopeasti. Emme halunneet luopua paikastamme jonon kärjessä ja teimme yhden kierroksen Tarantella edellä, mikä ei kuitenkaan oleellisesti ratkaissut ongelmaa. Valuimme hitaasti (mutta kuitenkin liian nopeasti) kohti poijua Tarantellan tullessa uhkaavasti lähemmäs. Viime hetkellä käänsin epätoivoisena hiukan alaspäin ja vendasimme paapuurille.
Tällaisia startteja kovin monta yhteen elämään mahdu! Selvitimme niukasti Tarantellan keulan emmekä olleet yli. Tämä startti ratkaisi meille suomenmestaruuden. Olimme vielä ylämerkillä fleetin kärjessä, ja lopun purjehdimme konservatiivisesti muita vahtien.
Viimeinen startti meni sitten vähän vapaalla rullatessa, starttasimme kaukaa muista poijulta. Ekan kryssin puolivälissä olimme kuitenkin tasoissa Tarantellan kanssa, ja enemmän tai vähemmän onnistuneen loppukisan tuloksena oli niukka voitto.
Vaikka kaiken järjen mukaan voitto oli nyt kotona, tunnelma oli varsin pidättyväinen. IMSistä ei koskaan tiedä varmasti, ja olimme mielestäni pari kertaa aika lähellä varaslähtöä. Riemu purkautui lopulta palkintojenjaossa, ja tunne oli mahtava.
Kippari on ihan fiiliksissä, pipo unohtunut jonnekin
Miehistö irrottelee voitonjuhlissa
Muuta pohdiskelua
Sekä avomeri- että saaristopurjehduksen ratavalinnat suosivat meitä. 1-tyyppi Express on viritetty kryssi-lenssi-ratoja varten, mutta slööraaminen ilman spinnua on yhtä tuskaa varsinkin kovemmassa kelissä. Aikaisemman kokemuksen perusteella tiesimme, että niin kauan kun saamme kryssiä tai lenssata, muut saavat pitää kiirettä lyödäkseen meidät.
Ratakilpailuista todettakoon, että kahden kierroksen ajattaminen kaikilla luokilla pitkähköillä radoilla oli mielestäni onnistunut valinta. Kerrankin saimme purjehtia rauhassa vain oman luokkamme veneitä vastaan ilman, että jouduimme väistelemään ykkösen ja kakkosen veneitä.
Joskus saa purjehtia kilpailun, jossa hyvää onnea tuntuu olevan selvästi enemmän kuin huonoa. Tämä oli meidän regattamme, lähes kaikki ratkaisut tuntuivat jälkeenpäin oikeilta.
Jussi Heikonen (pinnamies)
Juha Hänninen (isopurje, taktiikka)
Kalle Korhonen (fokka, spinnu)
Janne Blomqvist/Mika Jukkara (keulakansi)
