Lentävä Kani voitti Meritien Express-ranking kisan

Tulokset, Meritien Express-ranking 8.8.2004

13 venettä viivalla!

Kisat käytiin loistavassa kesäsääsä, aurinko paistoi ja tuulta oli tasaisesti n. 5 m/s. Tunnelma oli kuin välimerellä, miehistöt shortseissa ja keskustelu varusteista keskittyi aurinkorasvan suojakertoimiin sadevaatteiden vedenimukyvyn sijasta. Kilpailun järjestelytkin onnistuivat mainiosti, kiitokset!

Tasaisessa tuulessa kisailu oli tiukkaa, pienetkin virheet kostautuivat. Lentävä Kani ja toiseksi sijoittunut Demokratia kävivät tiukkaa kamppailua kärkisijoista. Toisessa lähdössä Demokratia johti viimeiselle alamerkille asti, siellä pieni virhe antoi Kanille mahdollisuuden puikahtaa ohi. Kolmannessa lähdössä Järnet sai narut ojennukseen ja sijoittui toiseksi jättäen Demokratian selvästi kolmanneksi.

Lopputuloksissa Demokratia sijoittui toiseksi ja Järnet kolmanneksi. Viime vuoden luokkamestari Happy Hour ajoi kolmella henkilöllä jolloin vauhti riitti 4. sijaan.

Myös kärjen takana kisailu oli tiukkaa ja vauhtia ja vaaratilanteita riitti!

Hilkka Kalervon naisisto osallistui kesän ensimmäiseen Express-ranking kisaansa ja taisteli sitkeästi loppuun saakka.

Vastaa