Luokkamestaruus on aina ollut meille vaikea kilpailu. Vaikka kausi on muuten sujunut hyvin, viimeisessä kilpailussa on aina tullut tehtyä enemmän virheitä kuin tavallisesti. Lisäksi kilpakumppanit ovat onnistuneet terästäytymään. Virheistä on tietenkin turha syyttää mitään muuta kuin itseään: kilpailun LM-arvo aiheuttaa lisäpaineita ja jännitystä, mikä näkyy radalla hölmöilynä.
Tänä vuonna asetelma oli sama kuin aikaisemminkin. Takana oli erinomaisesti sujunut kausi, mutta toisaalta kilpailuväsymyskin oli jo alkanut painaa. Ja jo kaksi kertaa aikaisemmin Happy Hour oli tehnyt meistä selvää juuri LM-kilpailuissa. Vaikka luotin miehistöön ja veneeseen täydellisesti, täytyy myöntää, että oma itseluottamus ei ollut kohdallaan. Lähdin oikeastaan häviämään tätä kilpailua. Kilpapurjehdus on henkimaailman hommaa!
Kun en muiden päiden sisään voi nähdä, puhun vain omasta puolestani. Starttaaminen vaatii suurta keskittymistä ja tiettyä aggressiivisuutta. Pinnamiehen sijoitettava vene oikein muuhun fleettiin nähden, luotava oma kiihdytyspaikka taistelemalla lähimpien veneiden kanssa ja lisäksi ajoitettava koko touhu oikein. Vene venettä vastaan kamppailtaessa harkintaan ei usein ole aikaa, vaan kysymys on reaktioista (jotka toivottavasti ovat oikeita …). Kun rata on lyhyt, startin merkitys korostuu. Starttiin latautuminen neljä kertaa päivässä on aika kuluttavaa puuhaa, eikä onnistu helposti, jos kilpailufiilis ei ole ihan kunnossa.
Tämä sitten näkyikin kahdessa ensimmäisessä lähdössä. Startit eivät olleet huonoja, mutta eivät myöskään riittävän hyviä. Mm. 49er-rokkistaroilla lastattu Happy Hour ja koko kauden hyvin purjehtinut Demokratia olivat paremmassa vedossa. Keskikelissä vauhtieroja ei ollut havaittavissa, ja formulatyyliin ohituspaikkoja oli vähän. Me ajelimme tasapaksusti muiden seassa.
Kahden ekan startin sijoitukset olivat 3. ja 2. ja molemmat piikit menivät Häppärille – tietenkin. Ja muuta sanottavaa ei juuri ole. Tämän viiltävän analyyttisen selostuksen kirjoittamista vaikeuttaa se, että poikkeuksellisesti en muista kilpailun tapahtumista juuri mitään. Yleensä tällainen on seurausta siitä, että koko touhu on ollut jostain syystä täydellistä kaaosta. Nyt ei kuitenkaan siitä ollut kysymys, olisikohan jännittäminen syynä tallennusjärjestelmän häiriöön?
Tässä vaiheessa Häppärin johtaessa selvästi ja meidän ollessa tasoissa Demokratian kanssa olisi lopullinen murentuminen voinut olla lähellä. Poisheittokin oli tullut käytettyä heti ensimmäisessä startissa. Mutta koska en oikeastaan ikinä uskonutkaan lopulliseen voittoon, tunnelma veneessä ei juuri muuttunut. Lamaantuneesta kastematohermostosta voi olla hyötyäkin! Pitkissä sarjoissa on myös vähän enemmän pelivaraa, peliä ei tarvitse ratkaista heti. Nyt oltiin kuitenkin siinä tilanteessa, että jotain oli tehtävä ja pian. Seuraavat startit oli pakko ajaa terävämmin ja suuremmalla riskillä.
Kolmannessa startissa poijun pää oli edullisempi, ja pääsimme lähtemään sieltä vapaasti. Häppäri helpotti tilannettamme varaslähdöllä, ja kaiken piti olla kunnossa. Jostain syystä vauhtimme keveähkössä kelissä oli kuitenkin todella huono, toisin kuin Demokratialla. Ville, Mikael ja kumppanit ahdistivat meitä aivan loppuun asti, onnistuimme vain vaivoin ottamaan lähtövoiton. Olisikohan peräsimessä ollut muovipussi?
Tiukkaa taistoa Demokratian kanssa
Kelin keventyessä ja huonosta vauhdista huolestuneena päätin löysätä rikiä ennen seuraavaa starttia, vaikka lounaasta oli selvästi tulossa tummia pilviä. Niinpä juuri ennen starttia alkoikin tuulla ihan reippaasti. Pikasäätövanttiruuveilla saa rikin nopeasti pieleen! No, onneksi startista tuli yleinen takaisinkutsu ja ehdin korjata säädöt ennen seuraavaa yritystä. Josta en muista muuta kuin sen, että voitimme.
Lauantain jälkeen olimme tasapisteissä Häppärin kanssa, Demokratia oli jo hieman jäänyt. Sunnuntain kaksi lähtöä ratkaisisivat kaiken.
Tunnelma ja taistelutahto kohosivat sunnuntaina auringonpaisteen ja kovan tuulen myötä. Pidimme kovaa tuulta meille edullisena, siitä oli tullut viime aikoina hankittua kokemusta mm. avomeripuolella. Oli odotettavissa, että kaksi viimeistä lähtöä olisivat kaksintaisteluita meidän ja Häppärin välillä, muu fleetti tarvitsee vielä lisäharjoitusta kovassa tuulessa.
Kovaa kryssiä, tätä on harjoiteltu…
Ja näin suunnilleen kävikin. Otimme kaksi tiukkaa matsia Happy Hourin kanssa. Molemmat starttailivat hyvin ja kryssivauhdit olivat suunnilleen samat. Peli ratkesi lensseillä spinnulla ajamisen muututtua jo kohtuullisen haastavaksi. Lainaspinnulla purjehtinut Häppäri tuntui ottavan vähän varovaisesti, ja yhtä kisaa varten kootulla miehistöllä oli hankaluuksi manööverien kanssa. Mutta niin oli meilläkin. Vaikeusastetta korotti vino rata, joka edellytti lähes välitöntä jiippaamista paapparille. Narautimme Häppärin kerran nopealla uhkarohkealla jiipillä, joka oli vähällä murskata heidän peräsimensä. Vastalahjaksi meidät nostettiin myöhemmin broachiin asti. Kovat puuskat saivat veneen syöksymään eteenpäin, ja crash-and-burn vaani koko ajan. Tiukan väännön jälkeen onnistuimme voittamaan molemmat lähdöt.
Vauhtia ja vaaratilanteita spinnulla
Kanin matruusit työskentelivät koko ajan ylikierroksilla ja selvittivät hienosti syntyneet ongelmatilanteet kipparin jatkuvasta kannustuksessa huolimatta. Kun voitto alkoi jossain vaiheessa tuntua mahdolliselta, hinkuni päästä nopeammin eteenpäin syrjäytti normaalin jäänkylmän conemaisen tyyneyteni … Harjoittelu ja kilpaileminen vakiomiehistöllä (johon kuului kaksi keulagastia) tuotti tulosta, meillä oli paras kokonaisuus. Heikoin lenkki tässä regatassa oli kippari …
Mutta olimme viimeinkin voittaneet luokkamestaruuden, kahden viime vuoden katkeran tappion jälkeen. Ja kaupan päälle tuli ranking-voitto. Kautemme oli täydellinen, tähän on hyvä lopettaa.
Lentävä Kani, oikealta vasemmalle
Jussi Heikonen (pinnamies)
Jan von Pfaler (keulakansi)
Kalle Korhonen (fokka, spinnu)
Juha Hänninen (isopurje, taktiikka)