Ennätysmäärä Expressejä HTPS:n Vuosipäiväkisoissa!

Kisoihin osallistui 16 venettä! Vielä muutama vanha ja uusi aktiivi mukaan ja saadaan kasaan SM-statukseen vaadittavat 20 venettä.

Tiukassa kisassa voiton vei lopulta Ville Voltin Demokratia, toisena Lurifax ja kolmantena kaksi lähtövoittoa ottanut Petrina.

Helsingin “Hauraki Gulf” Kruunuvuoren selkä oli taas kerran oikullinen ja tuulet pyörivät milloin millekin venekunnalle. Rata oli suora mutta tuuli käyrä… Lauantaina tuuli oli kevyttä ja reikiä löytyi ja suuria eroja syntyi hetkessä.

Ensimmäisen päivän jälkeen oli johdossa yllättäjä Albiino, toisena Demokratia, kolmantena ja neljäntenä Petrina ja Lurifax tasapistein.

Illalla saunottiin ja selitettiin päivän tappiot voitoiksi. “Jos…”

Sunnuntaina tuuli oli hiukan kovempi, mutta maan puolelta ja puuskia ja hillittömiä shiftejä joutui pähkäilemään olan takaa. Petrina otti jo toisen lähtövoiton vakuuttavasti ja johti kisaa. Viimeisessä lähdössä olikin sitten vielä ainakin 3 venettä, joilla oli mahdollisuudet voittaa. Demokratia sai oikeaan aikaan kelin sopimaan trimmeihin ja voitti viimeisen lähdön ja kokonaiskisan.

Ilahduttavaa kisassa oli suuri osanottajamäärä ja tiukka kisailu. Luokan konkarit säilyttivät vielä hiuksenhienosti paikkansa mutta uudet haastajat näyttivät jo vaarallisuutensa. Mitäköhän käärmeöljyä on veneiden pohjiin talvella oikein hierottu? Viime vuoden vauhtileiri ja tiukka yksityyppikisailu on parantanut monen venekunnan vauhtia todella nopeasti. Luokassa vallitsee hyvä henki ja neuvoja saa kokeneemmilta ja vähemmän kokeneemmilta.

Vastaa