Kevään työteliään kunnostuskauden jälkeen pääsi kilpailukausi vihdoin alkamaan. Ilahduttasti ennätykselliset 16 venettä saapui lähtöviivalle ollen selvästi Suunto Cupin suurin luokka. Pitkin talvea on taas taktiikkaa ja trimmejä spekuloitu, veneisiin on ostettu uusia purjeita ja pohjia on hiottu.
Kisat käytiin D-radalla Melkin eteläpuolella. Sää oli molempina aamuina todella viileä ja sumuinen. Ensimmäinen haaste olikin löytää kilpailualueelle. Vaikka KoPun rannasta on Melkille vain maili, ja sekin on seilattu satoja kertoja, niin sumussa suunta oli helposti hukassa, jotkut löysivät jopa Vattuniemen. Onneksi kaverit auttaa, kännykällä yhteys “hei mis me ollaan, tääl on hirveesti kiviä, eihän Melkin rannas oo kuin yksi… ” “joo tulkaa tänne tääl ei oo kivii…”. Lopulta kaikki pääsivät kuitenkin onnellisesti rata-alueelle ja odottelemaan ensimmäistä lähtöä.
Sumun hiukan hälvettyä saatiin lähtö ammuttua ja kisailtiin kevyessä ja vaihtelevassa tuulessa. Uusien purjeiden siivittämänä Yola oli saanut uutta vauhtia ja johti ensimmäisellä ylämerkillä. Myös Prisca kiilasi itsenä uusilla purjeilla kärkiryhmään. Lenssillä sitten takajoukko painoi muiden luokkien avustamana ohi. Tuulessa oli reikiä ja muut radalla olevat luokat toivat kisailuun oman lisämausteensa. Alamerkeillä oli tiukkoja tilanteita. Koska luokassa alkaa olla jo mukavasti veneitä, pienetkin virheet kostautuvat heti ja tuntuvasti mutta tämähän on se kilpapurjehduksen suola. Lopussa järjestys oli kärjen osalta tuttu, konkarit pitivät vielä pintansa, Lurifax oli 1. ja Demokratia 2. Toista lähtöä odoteltiin värjötellen mutta lopulta kilpailulautakunta päätti tuulen olevan liian epävakainen ja päivän toista lähtöä ei purjehdittu.
Sunnuntaiaamuna sumu näytti vielä sakeammalta kuin lauantaina, mutta selkeni nopeammin. Ensimmäinen startti oli vielä keveää tuulta ja venettä sai ohjata kieli keskellä suuta. Lopputulos oli kärjen osalta lauantain toisinto, Lurifax 1. ja Demokratia 2. Toisessa lähdössä oli mukava keskituuli ja aurinkokin paistoi. Kisailu oli entistäkin tasaisempaa. Kilpailun voitosta käyty taistelu päättyi jo lähdössä kun Demokratia otti varaslähdön ja joutui palaamaan. Koko kisan ajan otteitaan parantanut Milla ahdisteli johdossa ollutta Lurifaxia, joka viimeisellä alamerkillä näytti esimerkkiä siitä, miten kiertoa EI kannata tehdä. Lurifaxin kipparin sotkeuduttua omiin köysiinsä Milla kiitti ja vei viimeisen lähdön voiton. Demokratia viimeisteli päivänsä parkkeeraamalla spinnulla Yolan peräkaiteeseen.
Kisat olivat taas tasaiset ja jännitystä, vauhtia ja vaaratilanteita riitti. Lankoja tuijotellessa ei paljon ehtinyt ympärilleen katselemaan. Lopputulokset olivat tasaiset ja erot monien veneiden kesken olivat vain muutamia pisteitä. Sijat vaihtelivat, mikä lupaa mielenkiintoisia kisoja. Tuleva kesä näyttää yksityyppikilpailujen osalta lupaavalta, uusia veneitä on tullut ja tulossa mukaan ja muutama vanha oli vielä estynyt, Kaoksen väki lienee ollut armeijan harmaissa? Kesän kisoissa nähdäänn vielä suurempiakin lähtöjä ja huipennuksena SM kisat!
Isoin luokka oli 16 veneellä Express ja erikoispalkintona suurimman luokan voittajalle oli hieno Suunnon M3 purjehduskello!