Heinäkuun ensimmäisinä päivinä kisattiin Itämerellä Expresseillä oikein tosissaan. Expressien Ruotsinmestaruuskisat järjestettiin tänä vuonna Sandhamnissa täsmälleen samaan aikaan kuin Hangon regatta. Tästä huolimatta yksi suomalainen venekunta, Milla, lähti merta edemmäs kalaan hankkimaan kokemuksia länsinaapurimme isoista fleeteistä. Aivan yhtä paljon veneitä ei Sandhamnissa ollut kuin viime vuonna Marstrandissa, mutta 37 veneen fleetti on silti ihan toista mitä Suomessa on viime vuosina nähty. Millan ottamia kuvia Sandhamnin regatasta voi katsella Express-purjehtijoiden Facebook-sivulla. Kannustan Millan miehistöä kirjoittamaan jotain kokemuksistaan myös Foorumille!
Ruotsinmestarit 2011 tuulettavat. SWE 2015: Idmyr, Falkenberg, Krull ja Ottoson.
Ruotsinmestaruuden vei tänä vuonna Henri Lloyd Sailing Team (SWE 2015) kipparinaan Lars Idmyr. Joukkueella on käytössään, kuten runkonumerosta arvata saattaa, maailman uusin Express, joukkueen keulagastin Stefan Falkenbergin autotallissaan viime talven aikana kokoonkursima Finessa båtin uudisvalmiste. Runkovalmiin veneen viimeistely purjehduskuntoon on kuvallisesti dokumentoitu Stefanin verkkosivuilla. Veneestä on juttua myös Search Magazinessa.
Kuinka pohja ja kylki kiiltävätkään! SWE 2015
Samaan aikaan käydyssä Hangon regatassa nautittiin kahden ensimmäisen päivän aikana reippaasta tuulesta ja auringosta. Hanko ei näytä koskaan pettävän! Vain viimeisenä päivänä tuuli jäi sen verran heikoksi, että vain yksi lähtö ajettiin. Expressfleetin kärkipaikkaa piteli Kira, vaikka joutui kahdesti (!) luovuttamaan ykköspaikan Pepperonille, joka oli löytänyt regattaan sellaisen huippuvireen, jota miehistön ruokamyrkytyskään ei pysäyttänyt. Useampikin venekunta on tosin Hangossa oppinut purjehtimaan fyysisen kunnon äärirajoilla… Lopputuloksissa Pepperoni ottikin kakkossijan ja tasaisesti purjehtinut Maximus kolmossijan. Täydellinen tuloslista on julkaistu EVLI Hangon regatan verkkosivuilla.
Maximus pitelee kärkipaikkaa ensimmäisessä lähdössä samalla kun Kirassa käydään tiukkoja taktisia neuvotteluja.
Kuva: Sailpix, Erik Lähteenmäki.