Kira voitti kauden 2012 ensimmäisen ranking-osakilpailun

Flash Gordon lenssillä lauantaina, Kuva julkaistu HSS:n sivuilla

HSS Olympic Classic Cup 2012 purjehdittiin aurinkoisessa säässä ja pääosin onneksi keskikelin tuulissa ennustetun heikon tuulen asemesta. Ainoastaan sunnuntaina jäi tuulen puuttumisen vuoksi yksi lähtö ajamatta. Kisan tulostaulukko ei pintapuolisesti tarkasteltuna tarjoa suuria hämmästyksen aiheita. Kira voitti edelleen puhtailla ykkösten sarjalla, Maximus tuli toiseksi ja Pepperoni kolmanneksi. Tulosten tarkempi tarkastelu – samoin kuin havainnot vesillä – tuntuvat kuitenkin indikoivan, että luokan taso on tasoittumassa Kiran kintereillä. Erityisesti Priscan nappaamat kaksi kolmossijaa kertovat, että uudemmat Express-kisaajat ovat lukeneet ahkerasti läksyjään, ja ovat vauhdilla saavuttamassa pitempään kisanneita venekuntia. Yksikään venekunta ei näyttänyt tekevän virheitä manöövereissä, vaan erot sijoissa johtuvat venevauhdista ja taktiikasta. …ja mikäs sen parempi luokan kannalta. Hyvä, hyvä!

SijaVeneR1R2R3R4R5Net
1.Milla1221(16 OCS)6
2.Kira21(3)328
3.Pepperoni33(9)219
4Tuulia4(16)45720
5.Eleanor64(8)6521
6.Maximus56110(16 DNC)22
7.Sting(8)558422
8.Coho9(16 DNC)67325
9.BMH Bella Nova77(10)9629
10.4PLAY(16 DNC)16 DNC741138
11.Hjördis10(16 DNC)1211841
12.Flash Gordon13(16 DNC)13121048
13.Prisca(16 DNC)16 DNC1116 DNC952
14.Järnet11(16 DNC)16 DNC16 DNC1255
15.Ragamuffin12(16 DNC)16 DNC16 DNC16 DNC60

Vastaa