Raportti Hangon Regatasta

Hangon regatta oli taas perinteinen Express-purjehtijoiden lomakauden kohokohta.

Regattaan oli ilmoittautunut mukavasti seitsemän Expressiä, joista pari Express-kisojen ensikertalaistakin.

Viime vuosien kestomenestyjä 4Play oli ilmoittautunut, ja oli jo siirtopurjehuduksellakin, kun sairastupa peruutti kisamatkan. Tämä sopi Kiralle siinä mielessä mainiosti, että sen miehistöstä puuttui yksi henkilö, ja kokenut Piia saatiin täydennykseksi 4Playsta.

Hangossa sää suosi. Alkukauden kurjat säät olivat muisto vain.

Ensimmäisenä päivänä Erot olivat melko suuria. Kokenut Kira vei fleettiä ja Sting oli selkeä kakkonen. Kolmostilasta kamppailivat Coho ja Flash Gordon. Tasapisteissä jälkimmäinen lähtö ratkaisi, ja kokenut Expressisti Halminen nappasi päivän kolmospokaalin.

Ensikertalaiset Sara ja Experience kisasivat vitossijasta. Välinevaurion vuoksi Saralta jäi viimeinen lähtö ajamatta.

Illalla kisoja spekuloitiin totutusti laiturissa varhaiseen asti. Tulokkaat kyselivät, ja kokeneemmat vastailivat auliisti.

Hyvin levätyn yön jälkeen lähdettiin toiseen päivään.

Ensimmäisessä startissa Kira ja Sting olivat kärjessä. Sara kiilasi kolmanneksi ohi Cohon.

Toisessa lähdössä ekalla kryssillä Sara ja Sting tulivat oikeasta laidasta selkeässä johdossa muiden luotettua vasempaan laitaan. Näytti jo siltä, että saadaan uusi lähtövoittaja. Ylämerkiltä Sting ja Sara lähtivät kuitenkin nostatuskisaan oikeaan laitaan. Huonostihan siinä kävi. Kira ja Exprience lähtivät vasemmalle, ja alamerkillä Kira oli kärjessä. Exprience sai napattua lähdöstä nelossijan. Päivän palkitut: Kira, Sting ja hienosti kolmanneksi tullut tulokas Sara.

Uusi kisapäivä oli tuonut uusia kysymyksiä mieleen, ja niitä tuumailtiin taas porukalla. Vanttikireyksiä mittailtiin ja kryssikulmia mietittiin pikkutunneille asti.

Kolmantena päivänä Flash Gordon kärsi teknisistä ongelmista. Muut veneet ajoivat tiukkaa kisaa. Viimeisen lähdön ekalla ylämerkillä koko fleetti mahtui jo ylämerkin ja levittäjän väliin. Oppia oli selkästi saatu ja omaksuttu. Sting ahdisteli Kiraa alusta loppuun saakka eikä voittajasta ollut varmuutta ennen kuin pari veneenmittaa ennen maalilinjaa.

Kokonaistuloksissa konkari Kira vei voiton, Sting oli kakkonen ja Coho kolmonen.

Kokonaisuutena Regatta oli kolme päivää loistavaa purjehdussäätä, mukavaa yhdessäoloa ja tiukkaa kisaamista lopulta kärjenkin osalta. Ensi vuonna uudestaan, totesivat kaikki.

Tulokset löytyvät täältä: Area C Day 3

sting

Stingissä metsästetään spinnun fallia

 

Vastaa