Lisää iltalukemista olkaa hyvät, rästistä Porvoon R4 kisaraportit

Emsalö Runt 2022 – STELLAN kisarapotti

 

Emsalö Runt purjehdittiin ensimmäistä kertaa jo 1909. Kaksi ensimmäistä purjehdusta keskeytettiin vähäisen tuulen takia, mutta kolmannella yrittämällä päästiin jo maaliin asti. Tämän vuoden Emsalö Runt-kilpailua ei tuulen vähyydestä voinut moittia ja siksi jo maaliin pääseminen oli meille Express ensikertalaisille riittävä tavoite.

 

Kisa oli siis STELLAn ensimmäinen virallinen kisa ja aiempi kokemus veneestä oli 6kpl seuran viikkokisoja sekä muutama harjoitus. Edellisen viikon viikkokisa jäi meiltä välistä, kun aristelimme lähteä ennustettuihin 14m/s puuskiin. Nyt ennusteet kisaan olivat samankaltaisia plus ehkä hieman lisää. Se suoraan sanottuna se pisti mietteliääksi, kun aiempi kokemus veneestä riitti noin kympin puuskiin ja tuntui että veneessä oli jo silloinkin pitelemistä.

 

Perjantai iltana oli kipparikokous ja Express purjehtijoita oli saapunut BSS laituriin valmistautumaan seuraavan päivän kisaan. Rupateltiin yhden jos toisenkin Express kipparin kanssa ja saatiin myös vinkkejä seurasamme aiemmin Expressillä purjehtineilta. Se, että näki kokeneempien Express purjehtijoiden rauhallisuuden auttoi meitäkin uskomaan, että kyllä mekin varmaan tästä selvitään! Loos-mittari esiin ja riki vaan tiukalle…ohjeissa luki 10m/s+ kiristä vähän lisää, mitähän se tarkoittaa? Otetaan nyt varmuudeksi ainakin yksi tai kaks kiekkaa 😀

 

Starttipäivä koitti. Purjeet nostettiin Emäsalon pohjoisrannan suojassa ja matka jatkui kohti startti viivaa. Startti ei mennyt meiltä ihan nappiin, kun väistimme lähtöalueelle saapuvaa venettä. Asia ei sinänsä haitannut, pääasia että päästiin matkaan! Ennusteet näyttivät hiljalleen tiukkenevaa tuulta, mikä oli tavallaan hyvä, sillä pääsimme asteittain totuttelemaan tiukkenevaan keliin. Alkumatkasta etsimme isolle sopivaa trimmiä.  Sellainen alkoi mielestämme pikkuhiljaa löytymään Kalvon pohjoiskärjen jälkeen ja huomasimme saavamme Express fleetiä hieman kiinni ja hyvällä nousukulmalla. Yleisesti ottaen oli vaikea seurata kovin yksityiskohtaisesti kilpailutilannetta ja missä muut Expressit menivät. Vähitellen matkan edetessä mieli alkoi hiukan rauhoittumaan ja yllätykseksemme pysyimme muiden matkassa kohtuullisen hyvin. Expressin erinomainen nousukyky kyllä yllättää meidät aina, otimme kuitenkin pari vendaa merkille 2 tultaessa, jotta emme piinaisi liikaa itäviitalle.

 

Kaikki toistaiseksi hyvin ja hyvä mieli! Takaraivossa tiesimme kuitenkin, että meidän ”Express-aloittelijan” testi on vasta tulossa eli Emäsalon kärjessä oleva aallokko ja n. klo 13-15 välille ennustettu kovempi tuulijakso. Emäsalon eteläkärjessä sitten käännös merkiltä 3 ja nyt painamaan kohti aallokkoa!  Tässä kohtaa veneessämme ensimmäistä kesää yleensäkään purjehtiva keulagastikin sai vihdoin kunnon merivesikasteen! Ja lopulta saimme kaikki muutkin 😀

 

Aallokko ja tuuli oli kyllä meidän mittarilla kovaa, mutta jollain tapaa tämä oli kuitenkin ehkä jopa kesän hienointa purjehdusta! Upea kavalkadi veneitä tsemppaamassa eteenpäin aalto aallolta tuulisessa, mutta kuitenkin lämpimässä kelissä.  ”Puoli tuntia vielä, sitten helpottaa :D” julistettiin veneessä. Eli lähestyttiin merkkiä 4 ja siitä päästäisiin kääntymään kryssiltä kohti sivu- ja myötätuuli osuutta. Olimme laiturissa jo päättäneet, että emme ota spinnua esille, meillä ei ole siihen riittävästi kokemusta!

 

Meillä ei ollut oikein havaintoa missä johtava 4Play menee, emmekä edes tienneet kuinka monta Expressiä edellämme oli. Tunnistimme kuitenkin edessämme olevan tutun Bella Novan, joka on auttanut meitä harrastuksessamme monella tapaa ja lukuisia kertoja. Olimme siis aika tyytyväisiä, että olimme pysyneet heidän kintereillään näinkin pitkään. Nelosmerkki, käännös ja purjeet ulos sivutuuleen, nyt mennään! Mutta ei…vene kampesi tuuleen ihan älyttömästi ja sitä oli vaikea pitää sitä suunnassa. Emäsalon mittausasema näytti tässä vaiheessa n.15-16m/s puuskia. Ennen merkkiä emme olleet vielä saaneet aallokosta johtuen varvaslistaan kiinnitettyä fokan ulosvetäjää purjeeseen kiinni, tätä sitten kiinnittelemään.

 

Kun vihdoin saimme fokan ulos, oli ihmetys kova! Mitä ihmettä täällä tapahtuu…puuskissa vene kiittää kuin raketti, niin että kohina vaan käy! Saimme kokea muutaman 9knots surffin ja kerran gps-näytöllä näkyi täysi kymppi! Taisi siinä muutama kiljahduskin päästä ja vuoden aikana tehty raskas STELLAn kunnostusprojekti hyvitettiin kertaheitolla! On tämä Express mainio peli!

 

Spinnuttomana loppumatkan tavoitteemme oli yrittää seurata tuulia niin, että saamme pidettyä fokan koko ajan mahdollisimman hyvin vedossa. Aina kun mahdollista reitti huomioiden, niin lasketaan kylkeä tuuleen. Muutama isompi vene ohitti meidät vielä loppumatkasta ja radalla sattui muutamia välinerikkojakin. Vähitellen maali kuitenkin häämötti ja maaliviivan ylitys tuntui kyllä mahtavalta!

 

Ensimmäinen kesä Express-purjehtijana on ollut opettavaista. Ensimmäisessä viikkokisassa taisin löytää itseni pari kertaa jopa sitloodan pohjalta, kun veneen liikkeet eivät olleet tuttuja. Samalla piti vain ihmetellä, kun mukaamme gastiksi lähtenyt Bella Novan kippari kiskoi köysiä siellä täällä, nosti ja laski spinnun, korjasi samalla välillä veneen löysiä heloja sekä purjeiden kiinnityksiä. Mietin, että mitähän tästä oikein tulee… 😀

 

Mutta kisa kisalta vene on kuitenkin tullut tutummaksi ja oppiminen toivottavasti jatkuu. Etukäteen pelätystä Emäsalon eteläkärjestäkin jäi lopulta hyvät muistot ja jo matkalla oli tuli tunne, että tätä muistellaan vielä talvella! Express-veneily on todella antoisaa!

 

2022 Emsalö Runt-miehistöllämme oli kisassa kova homma, keulassa taituroi Mikko Tuominen, fokkaa hoiti Bettina Sjöström ja stuuraa kiskoi Tero Lalu.

 

T. Esa Sallinen / STELLA

 

 

Napoleon Race 2022 – Lilla Extra

 

Lilla Extra saatiin roudattua suotuisien tuulien siivittämänä jo kilpailua edeltävällä viikonloppuna kilpailusatama Kugghamniin muuta Express-fleettiä odottamaan ja esimerkillisesti paikkaa osoittamaan. Hyvä harjoittelumahdollisuus toki käytettiin erinomaisen tehokkaasti ja vene siirtyi yhden vakiomiehistön jäsenen käskyttämänä kohti Porvoota kolme verrattain kokenutta heittogastia (lue: Lillalla toista kertaa) kannella mukana häärimässä. Edellisen kerran tiimi purjehti kimpassa varmaankin Hangon vesillä – ilmeisesti turhan kevyet kelit kummittelivat vielä takaraivoissa ja kiinnostus kilpapurjehdukseen koitti vielä toipua kesätaukokrapulastaan. Pohjankin todettiin olevan vain keskivertoisesti heinäkuun helteissä limoittunut, joten nosturihommiin ei jaksettu millään ryhtyä. 110%-kisakunnossa siis haastamaan ja ajamaan takaa jo rankingpisteissä pitkälle karkuun päässyttä 4Playta ja omaa paikka puolustamaan.

 

Lauantain ilmeisimmän reipashenkisistä purjehduskarkeloista oli jo aiemmin Lilla Extran todettu joutuvan jäämään sivuun remmin kipparin (allekirjoittanut) ja kakkostykki Laurin hääjuhla-tekosyiden vuoksi. Perhana, kerrankin reippaampaa keliä olisi tarjoiltu nautintoineen. Sunnuntaipurjehduksille päätettiin toki kuitenkin lähteä, onneksi hyvin siirrolla veneeseen sisään ajetun vahvistuksen Eelin kera, sillä Lauri makasi kisa-aamuna nenä punaisena kotona, ei tosin hääjuhlien vaan kausiflunssan jäljiltä. Sunnuntaiaamu koitti siis kullekin mitä raikkaimpana ja auton kokka kääntyi rivakasti kohti Tolkkisia kolme vakiotiimiläistä ja yksi vahvistus kyydissään.

 

Kugghamniin päästyämme perillä odotti iloinen yllätys, kahvia ja Brunbergin suklaatehtaan suukkoja! Kipparin kaivautuessa aamulla kiireessä sängynpohjalta ei päivän tärkeimmän aterian nauttimista juuri joudettu harkitsemaan muun tiimin odottaessa jo auto käynnissä kotiovella. Kilpailuetua ei nyt siis sittenkään olisi tarjolla vastustajille Lillan kipparin aliravitsemuksen myötä. Suklaata ja kermavaahtoa suut tursuten laituria harppoessamme koitimme mumista veneistään kömpiville muille Express-venekunnille huomenia ja painelimme laiturin päähän toteamaan Lillan ottaneen viikon myräkät mukisematta ja vaurioitta vastaan. Ei muuta siis, kun kannelle ruuvaamaan rikiä viulunkieleksi ja äheltämään lilla-extra-painoista Suzukiamme peräpeilistä laituria koristamaan.

 

Nopea kipparikokous sekä vähän lisää kahvia ja suukkoja. Vain Expressien todettiin tänään kilpailevan, tasoitusluokkien ratakarkeloiden peruunnuttua vähäisen osallistujakunnan vuoksi. Orrbynselkä valikoitui kilpailualueeksi, sillä tankkerit huhujen mukaan suunnittelivat omia ratakilpailuitaan Nesteen edustalle Sköldvikin puolella. Antaumuksella suoritettu kofeiinitankkaus mitä ilmeisimmin tuotti tulosta, Lilla Extran panikoidessa ensimmäisenä rannasta kohti kilpailualuetta, kun lautakunta-aluksen porhallus rata-alueelle havaittiin ja kellon hoksattiin näyttävän jo uhkaavan läheisiä lukemia ensimmäiseen suunniteltuun varoitusviestin antoaikaan.

 

Rata-alueella todettiin kelin olevan mukavan reipas, perustuulen ollessa reilut 8m/s ja se puhalteli ulkoa selän myötäisesti rata-alueelle. Perustuulen ennustettiin päivän mittaan hieman voimistuvan, jonka lisäksi vielä ulkoa Emäsaloa myöten puhaltava tuuli antoi reilumman paineen tuulialueita vaihtelevasti rata-alueelle.

 

Pienen odottelun ja harjoittelukierroksen jälkeen loputkin Expressit saatiin haalittua lopulta radalle. Valitettavasti edellisen kilpailupäivän jäljiltä yksi vene jäi kotirantaan spinnuhaverin vuoksi ja eräs toinen ilmoittautuneista ei koneongelmien vuoksi päässyt rannasta. Neljän veneen voimin siis kilpailtava. Ensimmäinen proseduuri käyntiin ja hyvä paikka veneen päästä 4Playn kanssa, joka hieman turhan tiukan raon vuoksi jäi lähdön jälkeen rangaistuskierroksia ottamaan. Fleetin päällimmäisenä veneenä omasta mielestämme varmoin ottein etenimme kohti ylämerkkiä havaitaksemme 4Playn kuroneen aivan vasemmasta äärilaidasta mahtavalla nostavalla shiftillä etumatkan lähes kiinni. Ensimmäinen lenssi tiukkaa karkuun yrittämistä ja pyrkimistä vapaisiin tuuliin ja alamerkin kierto vielä ensimmäisenä. Toisella kryssillä 4Play livahtikin sitten tavanomaiseen tapaan jostain ohi ja kaikista pyrkimyksistä huolimatta asetelma säilyi samana maaliin saakka.

 

Eipä siinä, evästä ja nestettä nassuun ja havahdus siihen, että seuraava lähtöproseduuri on huomaamatta ehtinyt jo pitkälle. Lisäksi pitkällisen neuvonpidon tuloksena arvioimme, että lähtölinjallekin on vielä reilusti matkaa. Fokka salamannopeasti ylös ja täysi vauhti päällä aivan oppikirjan mukaista namustarttia toisesta rivistä hakemaan. Vasen laita houkutteli edellisen racen havainnot vielä karvaasti mielessä painaen, mutta vapaita tuulia lähtölinjan jälkeen oli lähdettävä ensin oikealta hakemaan. Loppukryssi sitten vasempaan laitaan, josta havaitsimme yläpoijun läheisen saaren yllättäen taittavan tuulta ja antavan kenties aiemmin havaittua etua kohti merkkiä. Koitimme pitää siis hermot ja ajaa rauhassa laskevaa halssia ensin kunnolla sisään, kunnes heitimme vendan nostavalle halssille. Ensimmäisellä kryssipoijun kierrolla havaitsimme olevamme ei-yllättäen viimeisenä, mutta reilusti eroa kiinni kirineenä. Lenssin aikana sisäpuolen paikkaa nopealla jiipillä hakien onnistumme nappaamaan kaksi ohitusta ja kiertämään alamerkin toisena. Nämä asetelmat säilyivät maaliin saakka.

 

Kolmas startti käyntiin ja keskihyvä lähtö. Hieman härdelliä muiden veneiden kesken lähtöhetkellä. Hyvin ajettu ensimmäinen kryssi ja ensimmäisenä ylämerkillä, 4Play onnistui lenssiosuudessa kuitenkin mainiosti pitäen meidät tiukassa peitossa ja kiilaten alamerkille sisäpuolen paikalle, loppurace taas tiukkaa takaa-ajoa tuloksetta. Excerci kiri toisella lenssillä lähelle ja tiukan styyra-paara-tilanteen höystämänä saavuimme alamerkille lähekkäin Lilla Extra edellä. Jokainen päivän purjehduksista päättyi tuloksellisesti samaan järjestykseen – 4Play ensimmäisenä, Lilla Extra toisena, Adele kolmantena ja Excerci neljäntenä. Tasaisemman näköinen tuloslista, kuin fiilis päivän purjehduksista…

 

Palkintojenjaon jälkeen kotimatka lähtikin taittumaan rivakasti päivän aikana reilummaksi, aina 12m/s asti nousseessa sivutuulessa. Laiturista laituriin 4 tuntia ja keskinopeudeksi Expressille napakat hieman reilut 6kts. On tämä älyttömän mainio venetyyppi ja luokka, vaikka sen keski-ikäisyys alkaakin jo orastaa (ja keski-iän kriisinä ehkä pian nykymuodikkaasti Express foileilla?). Raporttia myöhässä kirjoittaessa kausi onkin saatu jo päätökseen ja seuraavan vuoden kilpailut alkavat siintämään suunnittelupöydällä. Tahdon tiimimme ja luokkaliiton puolesta kiittää kaikkia tänä kautena kilparadoille ja toimintaan osallistuneita! Ja kaikkia muita lukijoita kehoitan aloittamaan nyt välittömästi tiimien kasauksen ensi vuodeksi, sillä Albin Express is the shit – niin kuin ruotsalaiset Express-ystävämme videolla osuvasti sanoittavat https://www.youtube.com/watch?v=V2GXLpeM65U

 

-Arno ja loppu Lilla Extran jengi Lauri, Pirita, Samuel

 

Elokuun tunnelmat huipussaan paluumatkalla kotisatamaan!

Vastaa