Ranking-tilanne Espoo GP:n jälkeen

Expressien ja FE83:en 1. lähtö lauantaina. Kuva: Erik Lähteenmäki, sailpix Espoo GP tarjosi jälleen mielenkiintoisia haasteita niin miehistöille kuin kilpailulautakunnallekin. Kilparadoille palannut Lurifax esitteli vakuuttavia otteita, mutta hilpeästi soinut luritus vaihtui molliin 4. lähdössä, kun veneessä ei ilmeisesti hoksattu mitä se Japanin lipun näköinen viiri lautakunta-aluksessa oikein merkkasi. Yksi epävireinen törähdys pudotti Lurifaxin ykkössijalta kolmanneksi. […]

Jatka lukemista


Hanko Sandhamn all night long

Heinäkuun ensimmäisinä päivinä kisattiin Itämerellä Expresseillä oikein tosissaan. Expressien Ruotsinmestaruuskisat järjestettiin tänä vuonna Sandhamnissa täsmälleen samaan aikaan kuin Hangon regatta. Tästä huolimatta yksi suomalainen venekunta, Milla, lähti merta edemmäs kalaan hankkimaan kokemuksia länsinaapurimme isoista fleeteistä. Aivan yhtä paljon veneitä ei Sandhamnissa ollut kuin viime vuonna Marstrandissa, mutta 37 veneen fleetti on silti ihan toista mitä […]

Jatka lukemista


Kira putsasi pöydän Espoo GP:ssä 2010

Lauantaiksi oli luvattu kovaa sadetta ja tuulta, tuli aurinkoista ja lopulta pläkä. Sunnuntaiksi oli luvattu poutaa ja 8 m/s. Aamun rankkasateen jälkeen tuuli kohosi 9-11 m/s:iin. Kira voitti kaikki kuusi lähtöä, Bastardo tuli toiseksi ja Pepperoni kolmanneksi. Osa veneistä nilkutti sunnuntaina rampana satamaan ja missasi viimeisen lähdön.  Tulostaulukko EMK:n sivuilla kertoo loppujen neljän Expressin sijat.    

Jatka lukemista


Bluegrass svengasi kuin hirvi HTPS:n vuosikilpailussa

Tulokset Ranking-tilanne toisen osakilpailun jälkeen (korjattu 22.6.) HTPS:n vuosikilpailussa 2010 jäi useimmille osanottajille varmasti päällimmäisenä mieleen lauantaina lounaasta puhallellut kevyt tuulenvire, joka repi purjeet, katkoi kikit, lennätti windexit Siperiaan ja sai veneet broachaamaan kryssisetillä lähtöä odotellessa. Lähtöhetkellä radalle uskaltautui neljä Expressiä, josta yksi suuntasi satamaan ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Loput kolme harjoittelivat henkiinjäämistä peräkanaa ajellen ilman sen kummempia purjehduksellisia tai […]

Jatka lukemista


Kira voittoisa Espoo GP:ssä

Kiran pojat myhäilevät tyytyväisinä: Kalle Metso, Kristian Thomasson, Tero Aulanko, Tuure Ala-Paavola. Kuva © EMK/Paul Andersson Espoo GP:tä odotettiin taas innolla. Sääennustus lupaili viikolla leppoisaa keskikeliä ja samanlaisessa kelissä vene oli saatu kulkemaan hyvin edellisissä KoPu:n tiistiksissä. Mahdollista vauhdin paranemista ihmeteltiin; olisiko syynä ollut pelkästään tiistaina pesty pohja vai fokan laskeminen aikaisempaa lähemmäs kantta. (Varovaisina […]

Jatka lukemista