Ruotsin Express-mestaruuskilpailut

Tässä tulee yhteenveto Ruotsin X-mestaruuskilpailuista Sandhamnissa 31.7-4.8. Meidän osaltamme tämä kesän tähän asti ehdottomasti huikein kokemus oli jäädä kokematta osaksi työn ja osaksi miehistöpulan vuoksi. Viikkoa ennen kisoja kaikki kuitenkin järjestyi ja päätimme lähteä matkaan.

Lauantaina 29.7 lähdimme Michael, minä sekä yksi kaveri kuljettamaan Expressiä ja moottorivenettämme Sandhamnia kohti. Lähtöpäivä oli ainut sateinen päivä koko mahtavan, aurinkoisen viikon aikana. Yövyimme mennen-tullen Fejan saarella jota suosittelemme sopivaksi välietapiksi Maarianhaminan ja Sandhamnin välillä jos ei halua purjehtija koko matkaa putkeen.

Sunnuntaina alkuillasta saavuimme Sandhamniin jossa purjeemme leimat välittömästi tarkistettiin. Tämän
lisäksi järjestäjät tarkistivat mm. ettei veneen sisärakenteissa ollut ylimääräisiä lasikuituvahvisteita. Myöhemmin illalla saapui fördäcksgastimme Ragnar Häggström Mönlyckestä ja maanantaiaamuna tuli kipparimme Robert Trolled Göteborgista. Emme olleet tavanneet kumpaakaan aikaisemmin, mutta nämä sokkotreffit onnistuivat nappiin – molemmat olivat tosi kivoja tyyppejä. Robert on 36 vuotta ja on gastannut 90-luvun alussa muutaman vuoden Expresissä, myös SM-kilpailuissa, ja osti kolme vuotta sitten oman Expressin jolla kilpailee etelä-Ruotsissa. 30-vuotias Ragnar on gastannut muutaman vuoden eri veneissä.

Vene kevennettiin tavaroista, (Robertin mielestä niitä jäi sinne kuitenkin aivan liikaa) ja lähdimme vesille harjoittelemaan. Teimme töitä tosissamme, kipparimme piti meille rankat spinnuharjoitukset ja osallistuimme Tune-Up kilpailuihin, jossa starttasimme 15 parhaan veneen joukossa eka lähdössä. Lähdöt olivat tosi hässäkkää, 75 venettä linjalla – ainuttakaan lähtöä ei saatu läpi ilman mustaa lippua ja silti tuli yleisiä takaisinkutsuja. Linjalle ei juuri jäänyt aukkoja, jos et ollut eturivissä jäit kaikkien pakkituuliin ja jos olit eturivissä oli osattava ajoittaa koko homma nappiin, muuten suojanpuolen veneet työnsivät sinut armotta linjan yli. Robert oli kohtalaisen hyvä starteissa, ainakin pari kertaa jäi vahva ennakkosuosikki Collberg jälkeemme.

Musta lippu koitui kohtaloksemme pari kertaa. Rata oli kryssi-lenssi rata, ylämerkin jälkeen oli lyhyt sivutuuliosuus, alamerkki oli portti. Rata kierrettiin kolme kertaa, maaliin tultiin lensillä. Kääntömerkeillä oli tungosta ja meteliä, sisäpaikan saamiseksi oli taktiikan oltava selvä viimeistään radan puolivälissä ja aina se ei siltikään onnistunut.

Kaikille ei kilpailusäännöt olleet SM-kisoissakaan selvät ja tämä aiheutti monenlaisia täpäriä tilanteita varsinkin kääntömerkeillä. Useimmat veneet joita katselimme rannassa olivat keulasta kolhiintuneita ja nyt on meidänkin törmättyämme kilpailun ainoaan aurinkopaneelilla varustettuun Expressiin. Protestikäsittelyssä meidät todettiin syyttömäksi osapuoleksi, tilanteen aiheutti kolmas sääntöjen vastaisesti purjehtinut vene.

Kolmena iltana oli yhteisiä iltatilaisuuksia KSSS:in Lökholmenilla, jossa kilpailujen sponsori Askus tarjosi ruuan ja ruokajuoman. Tunnelma oli hyvä, kaikki purjehtivat tosissaan ja juhlivat vasta viimeisenäiltana.

Meidän osaltamme suurin ongelma oli veneemme surkea kryssikulma. Kokeilimme eri trimmejä, tilanne parantui loppua kohden mutta vielä puuttuu paljon jotta olisi mitään mahdollisuuksia pysyä kärkiveneiden perässä. Loppusijoituksemme oli 67. Se ei meitä lannista vaan suunnittelemme jo ensi vuotta. Vuonna 2001 ovat Ruotsin Mestaruuskilpailut Malmössä 29.7-3.8 ja 2002 Marstrandissa. Eli nyt trailereita rakentamaan tai ehkä jostain löytyy vanhoja H-vene trailereita – suunnittelemme sitä ainakin puolitosissamme.

Sandhamns Regattan on myös suositeltava kilpailu jossa Expressi on ollut suurin luokka, tänä vuonna yli 40 venettä. Miten olisi jos ensi vuonna purjehtisimme Hangon-Maarianhaminan ja Sandhamnin Regatat?

Kilpailuterveisin
Arja ja Michael/FIN 309

Vastaa